Oli 30.4.1994, ja lauantai...

Kahta päivää myöhemmin koko maailma suri, formulakuski Ayrton Senna menehtyi vappupäivänä ajetussa kisassa... ja vain viikkoa myöhemmin 8.5.1994 Suomi juhli historiansa toista MM-kisamitalia jääkiekossa. Silloin vastassa oli Kanada...

Mutta palataan vappuaattoon vuonna 1994. Oli siis lauantai, aamu oli kirkas ja sääennustekin lupasi viileähköä, mutta aurinkoista säätä koko päiväksi. Aamupalaa tehdessäni ihmettelin, miksi koulun piha-alueen lipputangoissa hulmusivat liput. Muut nukkuivat, joten jouduin metsästämään tietoa hieman, ei emme eläneet vielä internetin aikakautta - ainakaan siinä määrin kuin nykyään...Kävelin koulumme Syncentraleniin, jossa tiesin väen olevan jo hereillä ja kysyin asiaa. Tänään on Ruotsin kuninkaan syntymäpäivä, kuninkaallisten syntymäpäivä ja nimipäivät ovat liputuspäiviä Ruotsissa.

Mutta päivällä oli muukin tärkeä merkitys. Tasan 21 vuotta sitten vappuaattona kisattiin Dublinissa jälleen Euroviisujen merkeissä. Irlanti oli edellisenä vuonna kotikentällään - vai pitäisikö sanoa kotiareenallaan, koska kisa järjestettiin vanhassa hevosmaneesissa Millstreetin kylässä - voittanut jälleen. 

Mikä 1994 kisoista teki erityisen ja historiallisen? Se, että niistä kisoista jäi elämään tämä kahdeksan minuutin esitys erityisesti, josta sittemmin tuli tunnettu ympäri maailmaa, ja tämä on myös useasti meillä Suomessa nähty.

Ja miten viisuissa sitten kävi? No, niinpä tietysti, sen voitti taas kerran Irlanti, sinänsä ihan kauniilla balladilla, vaikka itse toivoinkin Saksan tai Espanjan voittoa.

Iloista wappua! ;-)