Ikävä kyllä, tiedän varmasti, että tuo ruumiin kulttuuri jää tänä viikonloppuna vain haaveeksi. Tosin, ihan noin käytännössäkin se olisi tarkoittanut päivää kirjamessuilla: kävelyä käytävä toisensa jälkeen, hetkiseksi istahtamista johonkin kuuntelemaan jotain kiinnostavaa kirjailijaa ja taas matka jatkuisi.

Mutta ei. Sitä ei ole luvassa huomenna, vaan töitä.

Mutta otan sen korkojen kera takaisin parin viikon päästä Tampereella. Silloin on juuri sopivasti aikaa käydä parissa antikvariaatissa ja kaupungin suurimmassa kirjakaupassa täyttämässä huomisen ruumiillisen kulttuurin anti, kirjamessuilla käveleminen.

Mutta sielun kulttuuria, sitä en jätä työtaakasta huolimatta huomenna väliin.

Ruotsalainen musikaalien megatähti Peter Jöback tulee esiintymään Suomeen ja Hartwall Areenalle. Mukanaan hänellä on BAO:sta tuttu naisartisti Helen Sjöholm, joka hänkin tuli itse asiassa tunnetuksi ja suuren yleisön tietoisuuteen Kristina från Duvemåla-musikaalista

I Love Musicals- konserttikiertua on saavuttanut naapurimaassa Ruotsissa valtavan suosion ja nähdään siis huomenna myös Helsingissä. Tuskin tätä Le Jöbackin megahittiä vaille jäädään huomennakaan.