On lauantaiaamu, 20. toukokuuta vuonna 2006.

Kello on vähän yli yhdeksän, kun lähdemme matkaan. Suuntaamme rauhallisella tahdilla kohti Ateenan vanhaa keskustaa ja levykauppakierrosta. Aamuilma väreilee odottavasti, lämmin ilma puhaltaa kasvoillemme. Päivästä tulee kuuma - ja aivan tajuttoman pitkä. 

Levykauppakierros tuottaa tulosta, löydän juuri sen, mitä etsinkin: vuosien 2004 ja 2009 Kreikan edustajan tuplalevyn, jonka yksi raita kosketti ja syvältä Ateenan lavalla torstain semissä (tosin englanniksi kuultuna) ja vuosia myöhemmin vielä syvemmältä. Se osui täydellisesti maaliin, Sakis Rouvaksen S'eho erothethi.

Muistan, että äiti soitti jossain vaiheessa aamupäivän kuluessa ja kysyi, miten illalla käy. En uskaltanut edes silloin sanoa ääneen toivettani, totesin vain, että katsotaan. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta. 

Iltapäivällä olimme hotellimme takapihan ravintolassa isolla porukalla syömässä. Jo silloin moni ulkomaalainen viisuturisti kysyi, mistä Helsingistä saa halpaa majoitusta ensi keväänä? Nauroin, jännitti. Perhosia liiteli vatsassa. Yritin pitää jalat maassa: jos nyt kuitenkin kisattais ensin ja katsotaan sitten, missä ensi vuoden kisat on. Vastaus tuli salamannopeasti: "Älkää olko noin vaatimattomia. Kaikki tietää, että te voitatte tänään." Se tuntui hyvältä kuulla, mutta silti... Hoin mielessäni mantraa: pidä jalat maassa, älä odota vielä liikoja...

Aika mateli, aivan järkyttävän hitaasti. Lehdistökeskuksessakin  Olympic Indoor Areenalla oli odottava tunnelma. Meitä haastateltiin ties moneenko ulkomaalaismediaan, mutta itse en edelleenkään uskaltanut päästää vielä irti. Yritin pysyä realistina. Katsotaan... Jännitin niin paljon, etten ensimmäisen puolen tunnin aikana finaalilähetystä pystynyt olemaan paikallani. Lehdistökeskuksessa oli kaksi suurta salia. Ravasin niiden välillä rauhattomana ja yritin pitää ajatukseni kurissa keskittämällä huomioni samaan aikaan toisaalla pelattavien jääkiekon MM-kisojen välieriin. Suomi oli jo aiemmin illalla tippunut pronssiotteluun, mutta Ruotsi pelasi viime minuutteja jo finaalin pyöriessä isolla screenillä...

Kun pisteidenlasku sitten alkoi, tuijotimme lähinnä hölmistyneinä toisiamme. Mitä täällä oikein tapahtuu? Sano mulle, että tää on kaikki unta, sano!!! Tajuatko sä, että Suomella on kolmen ensimmäisen äänestäneen maan jälkeen enemmän pisteitä kasassa kuin...? Nipistä mua, että mä tiedän olevani hereillä! AUTS, ei noin kovaa. Joo, olen mä näköjään. 

Yhtäkkiä mun ympärillä vallitsi täys kaaos ja hysteria, jonka osa olin itsekin. Naurua, itkua, halauksia... Se on vihdoin totta, me voitettiin. Herranjumala sentään, me voitettiin. Joka puolelta sateli onnitteluja, meitä kuvattiin, suomalaisten juhlat alkoivat.

Ennen kuin lehdistötilaisuus voiton jälkeen alkoi, kävin ulkona haukkaamassa happea. Eräs suomalaistoimittaja hoiperteli areenalta ulos (taisi olla sekä onnesta että alkoholista sekaisin) ja huusi ensimmäisenä meidät nähdessään: "voittekste tajuta, helvetti on vihdoin jäätynyt, me voitettiin Euroviisut." Ei, pakko myöntää, ei tajuttu sillä hetkellä. 

Lehdistötilaisuus alkoi, vilkaisin ensimmäisen kerran kännykkäni tekstiviestejä. Niitä tuli tasaiseen tahtiin Suomesta. Hauskin niistä oli kummipoikani äidiltä tullut viesti. "Ei se mitään, vaikka lätkässä jäätiin pronssiotteluun, mut mepä voitettiin Euroviisut." Kummpoikani perheellä ei ollut tuolloin tietoa, että olin Ateenassa, joten kuittasin viestin vastauksella:"No, ei se mitään, mut mä istun tällä hetkellä Lordin lehdistötilaisuudessa!" Meni alta 10 sekuntia, kun vastaus tuli. "MITÄH!?! Ota Santulle paljon kuvia!" Jepjep, kyllä kyllä.

Ennen neljää lähdimme sikäläisten EuroClubille. Juhlat oli parhaimmillaan, ja Ateenan yö lämmin. Autot tööttäilivät, ja Hard Rock Hallelujah soi taukoamatta. Bussissa matkalla EuroClubille sanoimme muutamalle ruotsalaistoimittajalle, että lupaamme järjestää parhaat viisut ikinä seuraavana vuonna Suomessa. Niin me järjestettiinkin.

Lauleskelimme toisen suomalaisen kanssa bussin etupenkillä suureen ääneen Liettuan viisua finaalista, njotta We Are The Winners of Eurovision...Tyly kuitti auton takaosasta tuli nopeasti: SHUT UP! No, mutta? Mikä niitä vaivaa? Yhtäkkiä se olikin meidän laulu, vähän kuin 11 vuotta aiemmin suomalaiset omivat Den glider in-kappaleen. ;-)