Kymmenes viisureissu on ohi. omaan kotiin on viimein saavuttu, ja ensimmäinen pyykkikoneellinen lmelkein pesty. On tämä kotiinpaluu aina yhtä hienoa... (vaikka PED-oireet varmasti jossain vaiheessa iskevätkin)

PED = Post Eurovision Depression

Mitä jäi käteen, muutakin kuin likapyykkiä?

Voi, paljon! Kaksitoista unohtumatonta päivää Tukholmassa, eikä yksikään päivä ollut samanlainen toisensa kanssa. Joka aamu odottivat uudet seikkailut. Muutamana ensimmäisenä päivänä aamu alkoi kävelyllä läheiseen italialaiseen kahvilaan aamukahvin ja sikäläisen aviisin nauttimiseksi.

Muutto omaan asuntoomme, majoitukseen, johon pikkuhiljaa tulivat kaikki tutut porukkamme jäsenet, yhteiset aamiaishetket, seikkailut kaupungilla yhdessä ja omin päin, ostokset, ystävien tapaamiset ja jännittävät illat, kun ensin jännitettiin Suomen menestystä, kakkossemissä muiden omien suosikkimaiden menestystä ja lopulta suurena finaali-iltana, kuka voittaa ja minne matkaamme ensi vuonna.

"onnee ja ystävyyttä, seikkailun päättömyyttä..."

Kaiken kruunasi ystävältäni äsken saatu viesti, jossa hän kertoi erään espanjalaisfanin kommentista Globenissa. Mies oli seurannut suurella ihastuksella ja kunnioituksella sitä, että rajoittuneesta näkökyvystäni huolimatta olin ja elin niin antaumuksella mukana joka hetkessä showssa ja musiikissa. Sillä siitähän viisuissa on kyse: yhteisöllisyydestä ja musiikista. Kiitos kaikille vanhoille tutuille huikeasta 12 päivän seikkailusta viisukuplaan ja myös uusille tuttavuuksille, joita tuli kosolti Tukholman päivien ja öiden aikana. ;-)

Ihana seikkailu! Otetaan ens vuonna uusiksi, joohan? ,-)