Viisut ovat ohi tältä vuodelta, ja voiton vei Ukraina. Onnea heille!

Se, matkataanko ensi vuonna Kiovaan, johonkin toiseen ukrainalaiseen kaupunkiin vai jonnekin aivan muualle, jää nähtäväksi. 

Minulle kappale edustaa tekotaiteellisuutta mitä suurimmassa määrin. En vihaa kappaletta, en erityisesti pidä siitä, mutta ei se saa mitään riemunkiljahduksiakaan aikaan. Se on vain yksi muiden joukossa. Mihin sen voittajapuntarissani sijoitan, sekin jää nähtäväksi. 

Mikä merkitys Ukrainan voitolla on sitten viisuille tulevaisuudessa? Kantaaottavia esityksiä on nähty vuosien varrella useitakin, ei tämä sinänsä uutta ole. Mutta pitääkö politiikkaa sotkea viisuihin? Onko viisujen tehtävä toimia pelikenttänä politiikalle? Jamala itse sanoo, että vaikka tarina on henkilökohtainen ja sen sanoma on rauhan ja rakkauden sanoma, mutta silti? Onko tämä oikea paikka tuoda näinkin poliittisella teemalla sanomaansa esille?

Kappalehan oli jo hylkäysuhan alla keväällä. EBU tutki varsin pitkään ennen kuin antoi päätöksensä, ettei sen sanoma ole liian poliittinen. Silti minua mietityttää.

Onnea kaikesta huolimatta Ukrainalle, sen toisesta viisuvoitosta sitten vuoden. 2004.