Kauan sitten eräänä tammikuun lopun pakkaspäivänä 19-vuotias tyttö valmistautui yo-kokeiden preliminääreihin, eräässä suurehkossa suomalaiskaupungissa.

Tyttö uurasti ja uurasti, ja lopulta hän oli mielestään tehnyt tarpeeksi  työtä viedäkseen paperin opettajalle nähtäväksi. Muutamaa päivää myöhemmin uskonnon- ja psykologianopettajan tyly tuomio tuli: "Jos tämä nyt lähtisi YTL:aan, tämä lähtisi korkeintaan a:na. Ihan rehellisesti sanoen, en usko, että sinä pystyt selviytymään ylioppilaskokeesta maaliskuussa." Samansuuntaista palautetta antoi koulun rehtori, äidinkielenopettaja, muutamaa päivää myöhemmin. Tyttö laski mielessään kymmeneen, ja totesi kylmäkiskoisesti: kiitos palautteesta. Hiljaa mielessään tyttö nieli kyyneliä, kirosi, pui nyrkkiä ja päätti: Ja sehän nähdään, mokomat harput!

Tuli maaliskuu ja varsinainen yo-koe alkoi. Tyttö oli valinnut kirjoitettavakseen viisi koetta: äidinkielen, reaalin, ruotsin, englannin ja saksan. Tyttö kirjoitti, kirjoitti ja kirjoitti. Ja kun viimeinen (saksan) koe oli valmis huhtikuun alkupäivinä, tyttö lähti vihellellen koululta pois. Se oli sitten siinä. Meni syteen tai saveen, parhaani olen tehnyt. Jos se ei riitä siihen samettiseen valkomustaan lätsään, niin sitten ei riitä, tyttö ajatteli. Uusimaan hän ei lähtisi, ei mitään ainetta.

Kevät kului. Vapun tienoilla tytön serkku meni naimisiin. Sukulaiset kovasti kyselivät, tuleeko ylioppilasjuhliin kutsua. Tyttö vastaili niitä näitä, mutta nauroi mielessään pilkallisesti: ähäkutti, entäpä, jos niitä ei tulekaan. Mites sitten suu pannaan? Tyttö ei nimittäin itsekään tiennyt, mitä olisi luvassa, sillä kielten kuullunymmärtämistuloksia lukuun ottamatta kaikki hänen koevastauksensa olivat menneet suoraan YTL:aan, hän tiesi yhtä vähän kuin opettajatkin. Mutta hän vähät välitti. Hän tiesi pääsevänsä opiskelemaan sinne, minne halusikin.

Tulosten julkistamisaika läheni. Suku odotti kieli pitkällä, päästäisiinkö.juhlimaan vai ei. Mutta tyttö ei piitannut asiasta vähääkään. Vain Heinolassa asunut lapsuudenystävä, joka kirjoitti samaan aikaan, valoi tyttöön uskoa. Kaikki menisi hyvin, he juhlisivat samaan aikaan valkolakkejaan, ja seuraavana syksynä he jatkaisivat samassa koulussa, samalla luokalla opintojaan. 

Kun tulokset tulivat, tyttö päätti valita viivytystaktiikan niiden selvittämiseksi. Hän ei pitäisi kiirettä. Hän meni koululle, kävi moikkaamassa suosikkiopettajaansa, jutteli tämän kanssa pitkän tovin ja päätti viimein siirtyä seuraavaan vaiheeseen. Tyttö vaelteli välinpitämättömän näköisenä pari kerrosta ylemmäksi törmätäkseen historianopettajaansa ja jäädäkseen tämän kanssa vaihtamaan kuulumisia pitkäksi aikaa. Aivan kuin asia ei tyttöä olisi vieläkään liikuttanut, hän ohimennen kysäisi jotain yo-kirjoitusten tuloksista. Opettaja naurahti ja sanoi: "Kuule, koulussa on vain kaksi reputtanutta ja sinä et ole kumpikaan niistä. Alahan mennä tarkistamaan tuloksesi." 

Tyttö nauroi mielessään kertomuksen alun besserwisser-opettajilleen, käveli kansliaan, sai tuloksensa ja saattoi todeta, ettei se nyt niin huonosti mennytkään kuin hän oli kuvitellut. Rehtori sipsutteli jossain vaiheessa ylimielisen näköisenä työhuoneestaan ja tuli kädestä pitäen onnittelemaan tyttöä. Tyttö kiitti, mutta päätti napauttaa vähän rehtoria samalla: "Kiitos, vaikka sinua ei kyllä siitä käy kiittäminen." Rehtori näytti tyrmistyneeltä, mutta kysymys, jonka hän aikoi esittää, jäi esittämättä. Se osui ja upposi. Tyttö käveli koulun ovesta ulos kevätaurinkoon, ja päätti matkalla bussipysäkille, että vielä minä sinut nolaan julkisesti koko koulun edessä lakkiaispäivänä. (Sen tyttö tekikin. Miten, jääköön kertomatta). ;-)

Lakkiaispäivä oli aurinkoinen ja lämmin. Sankarihautojen sijaan tyttö päätti viedä yhden ylioppilasruusuistaan isäpuolensa haudalle, tämä oli menehtynyt edellisenä syksynä. Se oli paljon merkittävämpi asia kuin perinteinen tervehdys sankarihaudoille. Juhlat olivat ja menivät. 

Tänään lauantaina, 4. kesäkuuta, puolustusvoimain juhlapäivänä, on aika onnitella sukumme seuraavan sukupolven tuoreinta ylioppilasta. Onnea, Siiri! Onnea myös muille ammattiin valmistuville, sekä muuten koulutyönsä tänään päättäville. Nauttikaa päivästänne! Tämä on teidän päivänne. 

Sanotaan, että Suvivirsi päättää kouluvuoden ja siitä tietää kesäloman koululaisilla alkavan. Omassa lapsuudessani meidän koulussa kevätjuhla päättyi aina toisin. Tästä tiesi, että kesäloma ja vapaus koittaa...